Ajatuksia puuarkkitehtuuripuiston merkityksestä

Kaupungille ja rakennuskulttuurille

Rakennuskulttuurin tutkija, FT Riitta Niskanen:

’Rohkeat kaupunginisät panostivat nuoressa Lahdessa vahvasti ja määrätietoisesti korkeatasoiseen ympäristöön. Ajan nimekkäimmät arkkitehdit kutsuttiin suunnittelemaan kaupunkia, ja kun rakennettiin, tehtiin komeaa ja kestävää. Kun kaupunki täytti kymmenen vuotta, oli investoitu moneen koulurakennukseen, maan suurimpiin ja nykyaikaisimpiin lukeutuvaan sairaalaan, moderneihin sähkö-, vesi- ja viemärijärjestelmiin sekä kaupungintaloon, kaikki peruspalveluita mutta myös tasokasta arkkitehtuuria.

Lahdenkin kaupunkikuvaan vahvan jälkensä jättänyt professori arkkitehti Armas Lindgren lausui noina aikoina: ”Mutta rohkenen kuitenkin väittää, että juuri nyt, juuri kalliimpana rakennusaikana, kun vaikeudet rakennusteollisuudessa tuntuvat vaikeilta voittaa, kun tulevaisuus näyttää rakentajamiesten toimintaan nähden toivottomimmalta – rohkenen väittää, että juuri nyt on otollisin aika puhua rakentamisen taiteellisista vaatimuksista, rakennusten ja kotien kauneudesta”.

Sodanjälkeisinä jälleenrakennuksen vuosina Lahteen hankittiin joko yksityisin tai kaupungin varoin 20 julkista taideteosta. Puistoja perustettiin suhteellisesti enemmän kuin missään muussa kaupungissa. Kaupunkisuunnittelijat unelmoivat ja piirsivät uutta, tasa-arvoista, kaunista kaupunkia. Kaupunginjohtaja halusi Lahteen taidelaitoksia, ulkoveistoksia ja urheilupaikkoja. Niitä myös hankittiin, vaikka ajat olivat taloudellisesti tukalat. Näitä vuosia kutsutaan nyt Lahden kulta-ajaksi.

Milloin Lahteen on viimeksi hankittu julkinen taideteos? Tarkoitan tällä tämän hetken kuvataidetta edustavaa, omaa aikaamme heijastavaa teosta, en esimerkiksi sinänsä arvostettavia ja tärkeitä sotamuistomerkkejä.

Japanilaisen arkkitehdin Kengo Kuman Sibeliustalon eteen nouseva puinen valotaideteos on Lahden kaupungin ensimmäinen panostus julkiseen taiteeseen yli puoleen vuosikymmeneen. Tästäkin syystä sen harjannostajaiset kesäkuun puolivälissä ovat hyvin juhlallinen tapaus. Puu kulttuurissa yhdistyksen tukema arkkitehtuuripuistohanke sisältää toistaiseksi valotaideteoksen ohella ruotsalaisen arkkitehti Gert Wingårdhin suunnitteleman Piano-paviljongin ja australialaisen arkkitehdin Richard Leplastrierin kaksi ympäristöteosta. Arkkitehtuuripuisto koostuu kansainvälisen Spirit of Nature puuarkkitehtuuri –palkinnonsaajien teosten ympärille.

Lahtelaiset saavat kansainvälistä, omaperäistä, kulttuuri- ja luonnonympäristöämme kiinnostavasti tulkitsevaa taidetta, joka kietoutuu puuhun, suomalaisuuden ytimeen.

Tässä on luonteva sisältö kaupungin strategioihin. Tämä saa virkamiesvisiot elämään. Mutta haluammeko me tätä kaunista turhuutta? Tarvitsemmeko me sitä, kun ilman tulisi halvemmaksi?

Kyllä me tarvitsemme sen. Ja me ansaitsemme sen, sanan kaikissa merkityksissä.’

(Riitta Niskanen: Hurskas kurjuus ja kaunis turhuus. WiC 2006)

 Puurakentamiselle

Arkkitehti Vesa Ijäs:

’Puuarkkitehtuuripuiston kohteet ovat koerakentamisen kohteita, joissa rakennustapa poikkeaa perinteisestä paikanpäällä tehtävästä puurakentamisesta. Kohteet on mallinnettu 3-D-suunnitteluohjelmilla ja tässä vaiheessa on voitu testata suunnitelmien toimivuus. Osat tai elementit on voitu valmistaa teollisesti ja vain kokoaminen on tehty rakennuspaikalla.’